Blogi

Tekninen projektipäällikkö varmistaa, että digihanke ei vain etene – se on rakennettu oikealle arkkitehtuurille ja kestävälle pohjalle

Kun julkinen palvelu rakennetaan digitaalisesti uudelleen, sen vaikutus näkyy konkreettisesti – se helpottaa, tehostaa ja sujuvoittaa yritysten asiointia. Sami Ripatti tietää, mitä kaikkea se vaatii.

Sami työskenteli yli kuusi vuotta Patentti- ja rekisterihallituksessa (PRH) ja veti siellä kolme laajaa järjestelmäuudistusta. Hänen johdollaan projektitiimi vei patenttiasioinnin teknisesti uudelle tasolle – palvelut toimivat sujuvammin ja vastaavat entistä paremmin yritysten tarpeita.

Uudistukset eivät jääneet pinnallisiksi parannuksiksi. Teknisenä projektipäällikkönä Sami toi hankkeisiin vahvan arkkitehtuuriosaamisen ja kyvyn rakentaa järjestelmiä, jotka integroituvat osaksi kokonaisarkkitehtuuria. Hän ennakoi pullonkaulat ja varmisti, että ratkaisut tukevat liiketoimintaa.

“Hyvä tekninen pohja on edellytys kestävälle järjestelmälle – ja se vaatii huolellista suunnittelua ennen kuin koodiriviäkään kirjoitetaan”, sanoo Sami.

Kolmas järjestelmä otettiin käyttöön helmikuussa

Parin vuoden rutistuksen jälkeen PRH pääsee luopumaan teknologisesti vanhentuneesta eOLF-ohjelmistosta. Se korvattiin Euroopan patenttiviraston ohjelmistolla. Uudessa patenttiasiointipalvelussa hoidetaan patenttihakemukset, välipäätöksiin vastaaminen ja täydentäminen suoraan selaimessa – ilman ohjelmistoasennuksia.

Kyseessä oli mittava muutos: Euroopan patenttiviraston ohjelmisto sovitettiin osaksi PRH:n teknologia-arkkitehtuuria. Parametroinnin lisäksi sovelluskehittäjät muokkasivat lähdekoodia – tässä vaadittiin erityistä tarkkuutta, mutta koodi ei hajonnut kertaakaan.

“Oli tärkeää tietää, mitä osioita päivitetään. Meillä oli EPO:n koodi niin hyvin hallussa, että integraatiot saatiin tehtyä turvallisesti ja hallitusti”, sanoo Sami.

Projektissa Sami toimi samanaikaisesti sekä projektipäällikkönä että Scrum Masterina.

Maksujen hallinnan mullistus

Edellinen merkittävä hanke oli asiakastilin kehittäminen, joka mahdollistaa useiden patenttimaksujen hoitamisen yhdellä kertaa. Uudistus helpotti erityisesti suurasiakkaiden arkea: nykyisin lähes kaikki maksut kulkevat järjestelmän kautta.

“Jo käyttöönoton ensimmäisenä päivänä 72 % maksuista hoidettiin uudella tavalla. Se oli signaali siitä, että tekniset ratkaisut osuivat kohdilleen”, sanoo Sami.

Asiakastiliuudistus toi läpinäkyvyyttä ja tehokkuutta – yhdellä tilisiirrolla voi hoitaa jopa puolen miljoonan maksut, ja saldoa voi seurata reaaliaikaisesti.

Kun suunnitelmat muuttuvat – ja pitää keksiä ratkaisu

Tekninen projektipäällikkö ei vain vie suunnitelmia maaliin – usein hän tekee niitä tilanteissa, joissa suunnitelmat puuttuvat kokonaan. Asiakastilihankkeessa Sami huomasi, ettei olemassa olevaa mallia tunnistautumiseen ja valtuutukseen ollut. Oli rakennettava oma.

Toinen projekti puolestaan sai kesken kaiken uuden tilaustenhallintakomponentin, joka oli otettava käyttöön lennosta. Ratkaisut löytyivät – nopeasti.

“Juuri ne hetket, kun ei ole valmista ratkaisua, ovat kaikkein palkitsevimpia.”

Järjestelmäkehityksen takana vahva kokonaisarkkitehtuuri

PRH:ssa järjestelmäkehitys pohjautuu vahvaan kokonaisarkkitehtuuriin ja moderniin OpenShift-tekniikkaan. Sami korostaakin, että isoissa projekteissa suunnittelun merkitys korostuu.

“Julkisella sektorilla työskennellessäni olen oppinut, että mikään ohjelmisto ei mene tuotantoon kevyesti. Testaus, varmistaminen, tietoturva ja läpinäkyvä asiakasviestintä ovat kaiken keskiössä”, sanoo Sami.

Kaikkien järjestelmien pitää integroitua ja sopia kokonaisarkkitehtuuriin. PRH:ssa myös arkkitehtuuriprosessit on kuvattu – ylimmälle johdolle visualisoidaan tekniset kokonaisuudet selkeästi.

Mitä seuraavaksi?

Sami hakee nyt uutta projektia, jossa pääsisi liikkeelle jo arkkitehtuurin suunnitteluvaiheessa – mieluiten kokonaisvaltaista, merkityksellistä hanketta, jolla on painoarvoa yhteiskunnallisesti tai liiketoiminnallisesti.

“Olisi hienoa lähteä projektiin mukaan siinä vaiheessa, kun pöytä on vielä tyhjä.”

Hän on suorittanut Prince2- ja PSM 1 Scrum Master -sertifikaatit ja on teknologisesti kiinnostunut erityisesti OCB Jenkinsin ja tekoälyn hyödyntämisestä.

“Työskentelin aikaisemmin startupissa, jossa ohjelmiston algoritmi hyödynsi tekoälyä. Olisi mahtavaa päästä rakentamaan jotain sellaista uudelleen – nyt vielä uusilla teknologioilla”, sanoo Sami.

Rakenteilla digipalvelu?

Ota yhteyttä, jos haluat projektiisi teknisen projektipäällikön, joka näkee kokonaisuuden, tunnistaa riskit ajoissa – ja vie hankkeen maaliin hallitusti.

 

Lue seuraavaksi

- 10.3.2025

Projektipäällikkö tekoälyhankkeiden veturina: Roadmap kohti onnistumista

Tekoälyn kehittyminen on lisännyt yritysten tarvetta selkeälle tekoäly-roadmapille. Tämä näkyy kasvavana kysyntänä projektipäälliköille, jotka osaavat tarkastella tekoälyn käyttöönottoa strategisesta näkökulmasta. Projektipäällikön tehtävä ei ole pelkästään...

- 11.10.2024

Onnistuminen kansainvälisissä it-projekteissa vaatii vahvaa muutoshallinnan ja viestinnän osaamista

”Meillä on tarve projektipäällikölle, jolla on kokemusta onnistuneiden kansainvälisten it-hankkeiden vetämisestä.” Tämä yksinkertainen osaajatarve on yksi it-alan vaativimmista tehtävistä. Kansainväliset it-projektit ovat monimutkaisia, ja projektipäällikön...

- 25.9.2024

Teija Sirko on aina askeleen edellä ja pitää muutosmatkan elossa

Uuden myynnin työkalun käyttöönotto on merkittävä askel yrityksen kehityksessä, ja taitavan konsultin avulla tästä muutosmatkasta voi tulla menestystarina. Teija Sirko-Leväaholla on mairitteleva ura it-myynnin, digitaalisen...

- 5.9.2024

Kansainvälisen projektijohtamisen haasteet ja onnistumiset: Changli Liu kertoo kokemuksistaan

Changli Liu on kartuttanut syvällistä kokemusta ja näkemystä kansainvälisistä it-projekteista, jotka vaativat taitavaa johtamista, tehokasta viestintää ja yhteistyötä. Hän on saavuttanut merkittävää menestystä ja saanut...

- 6.8.2024

Virva Lehtola luotsaa tiimiä luottamuksella ja antaa huumorin kukkia

Projektipäällikkö Virva Lehtolan johtamistyylissä korostuvat selkeät vastuut ja luottamus. Hän uskoo huumorin voimaan yhteishengen rakentajana ja sen merkitykseen hektisessä työssä jaksamisessa. ”Projektin alkaessa on tärkeää...

- 31.7.2024

Maarit Meskanen: Scrum-menetelmien käyttö on hyvin palkitsevaa

Projektit tehdään nopeasti ja ketterästi aina kun mahdollista, kun Maarit Meskanen vetää projektia. Maarit on kokenut projektipäällikkö, joka on soveltanut Scrum-menetelmiä menestyksekkäästi useissa projekteissa, erityisesti...

- 25.4.2024

Johanna Pilsari: ”Osaava ulkoinen konsultti on tervetullut vahvistus”

Pitkän uran it-alalla tehnyt Johanna Pilsari on päässyt katselemaan it-maailmaa molemmilta puolilta pöytää: niin asiakkaan edustajana kuin palveluntarjoajanakin. Johanna siirtyi aikanaan toimittajalta ulkoiseksi konsultiksi, koska...

- 8.4.2024

Mobiiliratkaisu digitalisoi hoitotyötä – Antero Vänskä veti kehitysprojektin maaliin

Mobiilisovellukset ovat nousseet tärkeään asemaan terveydenhuollossa. Antero Vänskä veti projektin, jossa hoitotyössä auttavasta Mobi-ratkaisusta kehitettiin versio 2.0. Moni meistä on saattanut hämmästellä, kun hoitaja kesken...

- 28.2.2024

Azure DevOps hioo softakehitysprosessin huippuunsa

Syvällisesti softakehityksen koukerot tunteva ja kokenut tekninen projektipäällikkö Risto Aarnio-Toivanen vetää projektia, jossa ohjelmistotalon toimintamallia ja -kulttuuria yhdenmukaistetaan. Monia teknisiä uudistus- ja muutoshankkeita vetänyt Risto...

- 11.12.2023

Kokenut projektijohtaja konsultoi bisnestä muutoksessa

Ron Bossen on nähnyt, kuinka organisaatioissa muutoksen läpivienti on haastavaa ja miten it:stä on tullut muutokseen pakottava voima. Yksi hänen oman uransa huippuhetkistä oli viiden...

- 8.11.2023

Terveydenhuollon asiakkuudet sekä työn vapaus toivat kokeneen IT-asiantuntijan Nicolle

Tarja Herttuainen on hakenut urallaan laajojen kokonaisuuksien ymmärtämistä – asioiden tarkastelua eri näkökulmista samalla omaa osaamista kasvattamalla. Monipuolisen kokemuspohjan on luonut työ usealla eri työnantajalla...

- 4.8.2023

Scrum Master Mikaelille ihmiset tekevät projektin

Mikael Sibakovilla on vuosien kokemus lukuisista ohjelmistoprojekteista, joita hän on vetänyt perheyrityksessä. HSL:n lipputilihankkeen ohjelmistoprojekti on kuitenkin Mikaelille ensimmäinen kokemuksensa Scrum Masterina. Nicon emoyhtiön Fujitsun...

Tilaa asiakaskirje