Taitava Scrum Master otti kahden tiimin vetovastuun globaalissa yrityksessä
Anna Petursson on asunut Suomessa pari vuotta ja hän on työsuhteessa Nicossa. Hän työskentelee parhaillaan Scrum Masterina Metsolla, vuokratyösuhteessa Metso IT:n palveluksessa. Hänen työnsä on haastava ja monipuolinen, sillä hän johtaa kahta tiimiä.
Petursson tuli Yhdysvalloista Suomeen, äitinsä kotimaahan, pari vuotta sitten miehensä kanssa. Nicon Petursson löysi LinkedIn:n kautta selaillessaan avoimia työpaikkoja. Hän haki alkujaan Agile Coachin rooliin Metsolle, mikä oli kuitenkin ehditty jo täyttää. Nico otti kuitenkin yhteyttä, sillä Metsolla oli tarve myös osaavalle Scrum Masterille. Näin Anna pääsi jatkamaan rapakon takana alkanutta Scrum Masterin uraansa.
Kilpailua Peturssonin kaltaisista osaajista riittää työmarkkinoilla, mutta Nicon kanssa kaikki klikkasi: ”Arvostin sitä, kuinka työnhakuprosessi sujui Nicon kanssa. He vastasivat nopeasti esittämiini kysymyksiin ja huolenaiheisiin. He hoitivat myös kaiken yhteydenpidon Metson kanssa, haastattelujen sopimiset ja muut, mikä vähensi omaa painetta.”
”Pidin myös tarjolla olleesta toimenkuvasta ja minua haastatelleet metsolaiset olivat todella ystävällisiä ja mukavia. Olin todella innoissani siitä, että sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä sekä Nicon että Metson kanssa, sillä molemmat yritykset vaikuttivat erittäin miellyttäviltä työpaikoilta. Lisäksi on mainittava, että Nico tarjosi erittäin kilpailukykyisen sopimuksen.”
Peturssonilla ei ole kuin hyvää sanottavaa siitä, miten Nico hoitaa hänen asioitaan, vaikka työ sinänsä tehdään asiakkaalla.
”Nautin työsuhteesta Nicossa. On mukava jutella myös yhteyshenkilöni Mona Kukkosen kanssa ja saan häneltä nopeasti apua missä tahansa asiassa. Metso ja Nico tarjoaa työsuhteessa myös joustavuutta ja olen kaiken kaikkiaan erittäin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen”, Petursson kuvailee.
Ongelmanratkaisun konteksti teknologiasta ihmisiin
Petursson opiskeli USA:ssa ilmailu- ja avaruustekniikan insinööriksi, mutta on edennyt aste asteelta teknisestä ongelmanratkaisijasta kohti ihmisläheisempää roolia.
”Olin alkujani kunnianhimoinen insinööri ja pidin siihen liittyvästä ongelmanratkaisusta. Mutta vähitellen rinnalle tuli Scrum Masterin työtä, ensin osana toimenkuvaa ja lopulta kokonaisena roolina.”
”Työ Scrum Masterina on ongelmanratkaisua insinöörin työn tavoin, mutta konteksti on teknologian sijaan ihmisten auttaminen. Scrum Master on sekä fasilitaattori että valmentaja. Nautin suuresti siitä, että voin auttaa ihmisiä menestymään ja tehostamaan työntekoa.
Peturssonin rooli Metsolla on perinteistä Scrum Masteria laajempi, sillä hän luotsaa yhden tiimin sijaan kahta tiimiä yhtä aikaa.
”Roolini on laaja, sillä autan tiimejäni monissa eri asioissa. Keskityn työn organisointiin, esteiden ja hidasteiden poistamiseen sekä autan heitä parantamaan keskinäistä kommunikaatiotaan. Vaikka työni voi olla verrattavissa Agile Coachin työhön, heidän vastuunsa voi olla koko yksikön tai organisaation kehittäminen. Omassa työssäni keskityn omien tiimieni johtamiseen ja kehittämiseen.”
Peturssonin mukana Scrumia toteutetaan Suomessa – tai ainakin hänen nykyisessä, globaalisti toimivassa työpaikassaan – samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa: ”Scrumin hienous on juuri siinä, että se on niin laajalti otettu käyttöön samanlaisena. Olet missä vain, niin Scrumiin voi luottaa.”
Suomalainen yrityskulttuuri saa kehuja monesta eri näkökulmasta
Petursson antaa roimat kehut suomalaiselle yrityskulttuurille, jossa toiminta on työntekijä- ja ratkaisukeskeistä.
”Suurin ero Suomen ja USA:n välillä on hierarkia. Täällä ihmiset ovat avoimia ja kommunikaatio on läpinäkyvää, mitä pidän erittäin positiivisena asiana. USA:ssa ei uskalleta puhua asioista pomojen ollessa paikalla. Täällä nimenomaan halutaan esimiehet paikalle, kun asioita edistetään.”
Peturssonin mukaan Suomessa tasapaino työn ja muun elämän välillä on parempaa: ”USA:ssa erääseen työsopimukseeni oli esimerkiksi kirjattu, että sitoudun tekemään viikossa 8 tuntia ylitöitä ilman erillistä korvausta.”
Anna Peturssonin tarina on hyvä esimerkki siitä, mitä taitavan ja kokeneen IT-osaajan kiinnittäminen projekteihin voi tuoda asiakkaalle: Tällaiset henkilöt voivat konkreettisen projektijohtamisen lisäksi tukea organisaatiota kehittämään toimintaansa isommassa mittakaavassa paremmaksi ja tehokkaammaksi.
Tutustu Nicossa työkentelyyn tästä.