Blogi

Freelancer tai it-alan yrittäjä, onko sinulla myynnin lisäkanavia uusiin toimeksiantoihin?

Työn luonne muuttaa muotoaan – trendi on, että yhä useammat yritykset haluavat vuokrata asiantuntijoita tai asiantuntijatiimejä suuriinkin hankkeisiin. Varsinkin tällä hetkellä monet yritykset suosivat rekrytoinnin lisäksi myös muita työn muotoja, ja siksi freelancerit ja alihankkijana työskentelevät yritykset ovat nyt vahvoilla. Projektiluonteinen työ ei hyödytä ainoastaan työnantajia: voit tehdä projektin sieltä ja täältä, esimerkiksi työllistymisen väleissä.

It-alalla yksittäiset toimeksiannot saattavat olla lyhyitäkin ja jatkot epävarmoja. Jatkuvuuden turvaaminen on kuitenkin välttämätöntä sekä yksittäiselle freelancer-asiantuntijalle että it-toimittajalle.  Jokaisen toimijan tulisi varautua toimeksiantojen välisiin taukoihin ja luoda uusiin it-toimeksiantomahdollisuuksiin toimivat lisämyynnin kanavat. Vaikka kokeneella osaajalla tai jo vakiintuneilla yrityksillä on olemassa verkostot asiakkaiden hankkimiseen, oman myynnin resurssit ovat kuitenkin rajallisia ja myyntityö vie aikaa.

Alihankkijakumppaniksi ryhtyminen on yksittäiselle ja pienemmille it-toimittajalle kustannustehokasta ja kannattavaa. Maksimoidakseen hyödyn kannattaa valita kumppaniksi toimija, jonka kautta pääsee kiinni sekä näkymättömiin että julkisiin it-toimeksiantohakuihin ja saa mahdollisuuden päästä mukaan tarjouksiin.

Rekisteröityneenä alihankkijakumppaninamme:

1.    Olet mukana myös näkymättömissä ja ei-julkisissa hauissa
Kumppaninamme pääset mukaan ei-julkisiin näkymättömiin hakuihin, koska lupaavia toimeksiantoja saadessamme etsimme ensin rekisterissämme olevien yritysten ja freelancerien joukosta sopivia asiantuntijoita. Sinun ei siis tarvitse tehdä muuta kuin rekisteröityä kumppaniksemme ja jättää tietosi ollaksesi mukana näkymättömissä hauissa!

2.    Saat ilmaista myyntiä
Nico toimii yrityksellesi tai freelance-osaamisellesi ilmaisena myyjänä: voit saada kauttamme projekteja ilman, että sinun tarvitsee erikseen itse myydä osaamistasi. Saatuamme kaltaistanne osaamista vaativan toimeksiannon olemme suoraan yhteydessä teihin.

3.    Toimit luotettavan ja vakavaraisen yrityksen kanssa
Saat kauttamme laadukkaita ja mielenkiintoisia projekteja luotettavasti: olemme tehneet it-rekrytointia ja -resursointia pitkään, ja alihankinnan osaamista meiltä löytyy jo 20 vuoden ajalta. Meillä on hyvät suhteet alan yrityksiin ja olemme toteuttaneet tuhansia menestyksekkäitä projekteja. Lisäksi Nico on vakavarainen yritys, jolla on vakiintuneet ja selkeät prosessit.

4.   Pääset kauttamme mukaan tarjouskilpailuihin
Verkostossamme olevilla kumppaneillamme on mahdollisuus päästä Nicon kautta sekä yksityisten asiakkaiden tarjouskilpailuihin että julkishallinnon asiakaskilpailutuksiin, joissa olemme mukana. Voit lukea julkishallinnon asiantuntijakilpailutuksista täältä.

Mikäli it-alan moninaiset projektimahdollisuudet kiinnostavat, katso avoimet julkiset toimeksiantomme täältä ja liity Nicon alihankkijaverkostoon täällä.  Tilaa sen jälkeen hakuvahti avoimiin Nicon toimeksiantoihin, niin olet ensimmäisten joukossa vastaanottamassa avoimet pyynnöt.

Jos haluat keskustella yhteistyön mahdollisuuksista, jutellaan lisää!
Ota yhteyttä:
Petteri Lehtonen

+358 (0)40 718 2051
petteri.lehtonen@fujitsu.com

Petteri Lehtonen toimii Nicossa alihankinnasta ja freelanceryhteistyöstä vastaavana managerina ja hänelle on pitkä tausta kumppaniverkostojen rakentamisesta.

- 4.3.2021

Näin teet LinkedIn-profiilistasi headhuntereille kiinnostavan – 4+1 vinkkiä

Suomessa on jo yli 1,2 miljoonaa LinkedInin käyttäjää ja maailmanlaajuisesti aktiivisia käyttäjiä on lähes 700 miljoonaa. Suuri osa työpaikkailmoituksista julkaistaan nykyään myös LinkedInissä, ja me...

- 25.2.2021

Valtori sai kokeneen it – projektipäällikön vetämään etäkäyttöpalvelun rakentamista

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus eli Valtori sai Nicon kautta projektiinsa kokeneen it-projektipäällikön huolehtimaan Suomen suurimman etäkäyttöpalvelun kehitysprojektista. Projektina etäkäyttöratkaisu valtion virastoille Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus...

- 5.2.2021

Tiesitkö nämä 3 faktaa asiantuntijavuokraamisesta?

Moni yhdistää henkilöstövuokrauksen vaikkapa ravintola-alalle tyypilliseen keikkatyöhön. Henkilöstövuokraus on kuitenkin erinomainen toimintamalli myös it-alan asiantuntijatehtäviin, joita usein tehdään projekteina ja joissa on tarve erityisosaamiselle.  Nappaa...

Tilaa asiakaskirje