Blogi

Microsoftin pilvi- ja tekoälyliiketoiminnan huima kasvu näkyy osaajakysynnässä

Juha Hyvärinen: Microsoftin pilvi- ja tekoälyliiketoiminnan huima kasvu näkyy osaajakysynnässä

Sveitsiläisen UBS pankin analyysin mukaan Microsoftin pilvi- ja tekoälyliiketoiminta on jatkanut huimaa kasvuaan viime aikoina (Salkunrakentaja, 28.12.2024).

”Azuren liikevaihdon kasvu on ollut vaikuttavaa, sillä se kasvoi viimeisimmällä vuosineljänneksellä 31 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Viimeisen viiden vuoden aikana Azuren markkinaosuus on kasvanut 19 prosentista 25 prosenttiin, kaventaen eroa markkinajohtaja AWS:ään, jonka osuus on 31 prosenttia.”

UBS pankki katsoo Microsoftia luonnollisesti sijoituskohteena ja mainitseekin, että yhtiötä seuraavasta 55:stä analyytikosta peräti 50 antaa joko osto- tai lisää salkkuun suosituksen. Tämä perustuu pankin mukaan monipuoliseen palvelutarjoamaan ja vahvaan kasvupotentiaaliin sekä positiiviseen näkymään myös tulevaisuudessa.

Microsoft Azure kasvaa myös Suomessa – osaajia tarvitaan

Microsoftin pilvipalveluiden vahva kasvu on näkynyt meillä Nicossa it-osaajien kysynnässä vuonna 2024. Uskomme, että Microsoftin pilviosaajien kysyntä tulee jatkumaan ja kasvamaan vuonna 2025. Tätä vauhdittaa luonnollisesti Microsoftin onprem-ratkaisujen siirtyminen pilvipohjaiseksi, sillä uudet ja edistykselliset ominaisuudet tulevat saataville pääsääntöisesti pilviratkaisujen kautta. Organisaatioille kehityskulku tarkoittaa laaja-alaista pilvitransformaatiota useilla eri Azuren ratkaisualueilla, joista kuvaan tässä muutamia.

  1. Loppukäyttäjäpalveluiden alueella työasemien hallintapalvelut sekä identiteettien ja pääsynhallinta siirtyvät pilveen Intunen ja Entra ID:n myötä. Ilman organisaation omaa laitetta olevien työntekijöiden, kuten alihankkijoiden ja kenttätyöntekijöiden, pääsy palveluihin mahdollistetaan Azure Virtual Desktopin ja turvallisien mobiililaitepalvelujen avulla.
  2. Modernin työn alueella pandemian aikana käyttöönotetun M365:n myötä kehitetään uusia palveluita, jotka tukevat hybridimallilla toimivia organisaatioita ja työyhteisöjä. Näitä palveluja ovat pienet sovellukset, automaatiot, ryhmätyö- ja viestintävälineet. Power Platform täydentää tätä kokonaisuutta. Lisäksi Copilot ja organisaation omalla tiedolla koulutetut tekoälyagentit tuovat uusia mahdollisuuksia työnteon eri prosessien kehittämiseen.
  3. Kapasiteettipalvelut kuten palvelimet, virtuaali- ja konttialustat ovat saatavilla pilvestä. Ne mahdollistavat erilaisten työkuormien tehokkaan ja skaalautuvan ajamisen muistin, prosessoritehon ja geosijaintien tarpeiden mukaan ja turvaavat samalla liiketoiminnan jatkuvuuden.
  4. Tietoturvan alueella it-ratkaisujen ja datan siirtyessä pilveen on luontevaa toteuttaa tietojärjestelmien ja tiedon suojaaminen Azuren tarjoamilla palveluilla kuten Defender, Sentinel ja Purview.
  5. Sovelluskehityksen alueella Azure tarjoaa palveluita sovelluskehitys- ja DevOps-prosessin hallintaan, erilaisia sovellusten ajoalustapalveluita sekä kehittäjille työkaluja tehokkaaseen ohjelmistokehitykseen ja laadunvarmistukseen.
  6. Datan ja tekoälyn alueella Azure Data Platform tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa entistä vaativimpia dataan pohjautuvia käyttötapauksia. Esimerkkinä tästä ovat räätälöidyt tekoälyratkaisut, automatisoidut MLOps-prosessit sekä organisaation datan kerääminen ja käsittely tekoälyn hyödyntämistä varten. Microsoftin Team Data Science Process on mainittu jopa markkinoiden kehittyneimpänä tekoälyratkaisujen kehitysmenetelmänä.
  7. Azure Integration Services -palvelut otetaan monessa organisaatiossa käyttöön sovellusten ja datan siirtyessä pilveen, jolloin on luontevaa toteuttaa myös integraatiot pilvessä olevilla ratkaisuilla.

Microsoft Azuressa tarjolla oleva ratkaisukokonaisuus on luonnollisesti laajempi kuin edellä kuvasin, ja kuvatuilla alueillakin on tunnistettavissa enemmän ratkaisuja ja niihin liittyviä tuotemerkkejä, joita en tässä ole maininnut.

Asiakkaamme kysyvät – haemme verkostostamme oikeat Azure-osaajat

Meillä Nicossa asiantuntijakysyntä näkyy niin yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaidemme kuin it-toimittajayritysten projektiluonteisina ja pysyvinä rekrytointitarpeina. Autamme kaikkia asiakkaitamme löytämään sopivia osaajia pilvitransformaatioihin Azuren laajan tarjonnan eri osa-alueilla.

Suosittelen nykyisille ja tuleville Microsoftin pilviteknologioiden osaajille oman osaamisen kehittämistä ja sertifioitumista, sillä työllistymis- ja uranäkymät ovat hyvin valoisia näillä teknologian osa-alueilla.

Mikäli olet tämän alueen osaaja tai tähtäät siihen, verkostoidu kanssamme, niin voimme ottaa sinuun yhteyttä mahdollisten yhteistyökuvioiden avautuessa. Voit edetä verkostoitumisessa seuraavin askelein.

Jos olet freelancer-yrittäjä tai edustat yritystä, joka on kiinnostunut tarjoamaan asiantuntijoita toimeksiantoihimme, voit myös verkostoitua allekirjoittaneen kanssa Linkedinissä ja seurata yritystämme siellä. Kannustamme lisäksi rekisteröitymään kumppaniverkostoomme ja tilaamaan projektitoimeksiantomme sähköpostiisi.

P.S. Voit verkostoitua kanssamme, vaikka et olisikaan Microsoft-pilviteknologioiden osaaja.

Juha Hyvärinen
+358 (0)9 817 130 34

juha.hyvarinen@fujitsu.com

Lue seuraavaksi

- 6.5.2024

GuruTori on vuorovaikutteinen asiantuntijapooli

Kun uuden IT-alan osaajan tarve herää yrityksessä, rekrytointiprosessin käynnistäminen voi tuntua liian pitkältä ja raskaalta. Sen sijaan voi tuntua helpommalta kysyä tutuilta, tunteeko kukaan sopivaa...

- 5.9.2023

Vaikka IT-osaajia on enemmän tarjolla, rekrytoinnissa on silti oltava huolellinen

Viime vuosina on käyty kovaa kilpailua IT-osaajista, houkuttelemalla heitä palkan lisäksi erilaisilla työsuhde-etuuksilla. Tämä strategia on osoittautunut perustelluksi ratkaisuksi, sillä kilpailukyvyn parantaminen ja liiketoiminnan kehittäminen...

- 25.8.2022

Takaa IT-osaamisen riittävyys resursointikumppanuudella

Resursointikumppanuus Nicon kanssa tarjoaa luotettavan ja tehokkaan tavan ratkaista yrityksen IT-osaajatarpeet niin lyhyellä kuin pidemmällä aikajänteellä. Projektit ja hankkeet tarvitsevat usein ulkoista IT-asiantuntijavuokrausta varmistamaan hankkeen...

- 20.12.2021

IT-resursointikumppanuudella työvoimapulan kimppuun

IT-alan osaajien kysyntä ja liikkuvuus ovat olleet kovassa kasvussa vuonna 2021. Monissa organisaatioissa ollaan tilanteessa, jossa ammattitaitoisen työvoiman löytämisen haasteet vaikeuttavat niin liiketoiminnan kehittämistä kuin...

- 9.4.2021

Kumppanoituminen IT-hankkeen tukena: 5 hyötyä

Miksi jotkut suuret IT-projektit onnistuvat tavoitteissaan suunnitellusti, ja osassa on jatkuva osaajapula? Väitän, että partneroituminen ja avainresurssien turvaaminen auttavat monissa ongelmatilanteissa. It-hankkeiden toteutuksessa on yleistä...

Tilaa asiakaskirje