Blog

Who moved my Cheese – eli miten varautua työyhteisössä tapahtuviin muutoksiin

  |   Yritys   |   No comment

Luin hiljattain kollegani suositteleman hauskan ja helppolukuisen kirjasen Who moved my Cheese, jonka kirjoittanut Spencer Johnson on oman esipuheensa mukaan järisyttänyt monen lukijansa elämänkatsomusta ja erityisesti näkemystä muutoksista sekä tapaa, miten niihin voi omalla toiminnallaan vaikuttaa.

Kirjassa seikkailee kaksi hiirtä ja kaksi pikkuihmistä, joita eräänä aamuna kohtaa järkyttävä muutos. Päähenkilöt reagoivat muutokseen eri tavoin: yksi on haistanut muutoksen jo ennen kuin se tapahtui ja reagoi muutokseen etukenossa kun taas toinen jää murehtimaan mennyttä eikä suostu uskomaan muutosta todeksi.

Tunnistin kaikki kirjan päähenkilöt itsestäni: mukavat ja innostavat muutokset herättävät minussa innokkaan ja vilkkaan hiiren, joka lähtee oitis mukaan muutokseen viikset väpättäen. Ikävät ja ahdistavat muutokset taas torjun mielelläni kokonaan.

Yritykset läpikäyvät eri tyyppisiä muutoksia jatkuvasti. Työnkuvat, työtavat ja organisaatiot muuttuvat, ja muutokset herättävät meissä erilaisia tunteita. Kun on kysymys muutoksista ihmisten työssä ja sen sisällössä, on muutosvastarintakin luonnollista. Usein olisikin huomattavasti helpompaa ja turvallisempaa pitäytyä vanhoissa käytännöissä ja opituissa toimintatavoissa.

Muutosjohtamiseen panostaminen kannattaa

Teknisen muutoksen hallinnan lisäksi onkin tärkeää hallita myös inhimillistä muutosta, varmistaa, että muutoksessa mukana olevat ihmiset sitoutuvat muutokseen ja uuteen tahtotilaan. Jokaisen, johon muutos jollain tapaa vaikuttaa, on tiedettävä mikä muuttuu, miksi ja miten muutos juuri minuun vaikuttaa. Changefirst-yrityksen tekemän tutkimuksen mukaan yli 60% IT-projekteista epäonnistuu, koska kohderyhmä ei sitoudu muutokseen.

Miten yritys sitten voi varmistaa muutoksen onnistumisen? Panostamalla ja varaamalla resursseja muutosjohtamiseen ja viestintään!

nico_blogi_teksti-muutosjohtaminen

Who moved my Cheese -kirjan opetus lieneekin se, miten saisi itsensä ja lähiympäristönsä innostumaan joskus myös ikävien muutosten tarjoamista mahdollisuuksista. Sen sijaan että jäisimme murehtimaan mennyttä, voi kysyä, että miten voisimme nähdä muutoksen synnyttämät uudet mahdollisuudet? Jos työnkuvani muuttuu, olisiko tässä mahdollisuus kehittää työtäni haluamaani suuntaan? Voisinko kenties hankkia ihan uusia osaamisia? Olisiko aika vaihtaa työpaikkaa?

Vaikeinta muutostilanteissa – mutta myös tärkeintä – on löytää se meissä asuva innokas hiiri näkemään uudet, muutoksen myötä avautuvat mahdollisuudet, jotka vain odottavat löytäjäänsä.

Millaisia kokemuksia sinulla on onnistuneista tai epäonnistuneista muutoksista työyhteisössäsi?

Nico tarjoaa myös muutosjohtamisen palveluita. Tutustu Nicon palveluihin ja ota yhteyttä, mikäli projektisi tarvitsee kokeneen ja osaavan ICT-asiantuntijan.

Be Sociable, Share!
No Comments

Post A Comment