Blog

Miksi sertifioitua tai auktorisoitua?

  |   Yritys   |   No comment

ICT-alan työpaikkahauissa on lähes aina kysymys osaamisesta. Tietysti persoonakin ratkaisee, mutta yleensä ennen kuin henkilö pääsee haastatteluun, tehdään päätös siitä, että hallitseeko hän juuri ne asiat ja osaamiset, jotka ovat tärkeitä juuri tuossa positiossa. Miten sitten toisen voi vakuuttaa siitä, että asiat osataan ja homma on ns. hanskassa? Yksi keino siihen on todistaa kyvykkyytensä suorittamalla sertifikaatti tai auktorisoitua kyseessä olevan osaamisen suhteen.

Sertifioinnilla/auktorisoinnilla on merkitystä

Kun arvioidaan eri ihmisten välisiä osaamisia, niin tuolloin osaamisen todistettavuudella on merkitystä. Jos kahdella henkilöillä on muuten samanlainen kokemuspohja, mutta toinen on osaamisensa sertifioinut ja toinen ei, niin silloin asia saa painoarvoa. Tällä hetkellä useissa tarjouspyynnöissä sertifioituminen/auktorisoituminen voi olla jopa tarjouskilpailuun osallistumisen edellytys tai ainakin siitä annetaan lisäpisteitä, jos ja kun osaamisalueeseen liittyvä tentti on onnistuneesti läpäisty.

Kuka auktorisoi tai antaa sertifikaatteja?

Jos otetaan esimerkiksi ICT-ala, niin normaalissa asiantuntijatyössä henkilö tarvitsee lukuisan joukon erilaisia osaamisia, jotta hän ammatillisesti pystyy suoriutumaan töistään hyvin. Riippuen roolista – esimerkkinä konsultointi, projektinhallinta, ohjelmistokehitys tai tuki- ja ylläpito – näissä positioissa on hyvinkin erilaiset osaamisvaatimukset. Siten tahot jotka myöntävät ”osaamistodistuksia” näihin ovat hyvin erilaisia toimijoita. Tärkeintä onkin ottaa selvää oman roolinsa ammatillista vaatimuksista ja hankkia sertifioituminen näihin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Auktorisointi
http://sertifiointi.com/sertifiointi/

Nice-business Consulting Oy eli NICO on myös auktorisoitunut henkilöstöpalvelualan yritys. Auktorisoidut henkilöstöpalveluyritykset hoitavat rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalvelut asiantuntevasti, vastuullisesti ja ammattitaitoisesti.
Kaikki rekrytointikonsulttimme ovat myös tehneet pitkän uran it-maailmassa ja omaavat jo sitä kautta tietämystä ja tuntemusta siitä, minkälaisten haasteiden parissa asiakkaamme toimivat. Autamme asiakkaitamme löytämään oikeat resurssit oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan/tehtävään – ketterästi ja kustannustehokkaasti. Lue lisää siitä, mitä auktorisointi tarkoittaa henkilöstöpalvelualalla: http://www.hpl.fi/auktorisointi/auktorisoinnista/mita-auktorisointi-tarkoittaa.html

Ari Turjanmäki vastaa Nicon Tampereen konttorista.

Be Sociable, Share!
No Comments

Post A Comment